Viinilaakson punanahat

Tässä maanantaina aloittamaani tekstiä. Täydennän sitä tässä nyt hieman. Aika kuluu älyttömän nopeaa ja kun kaikkialta ei pääse nettiin, niin paljon mielenkiintoista jää kirjoittamatta ja unohtuukin helposti.

Tànààn olen tutustunut viinin viljelyyn. àiti ja isà tulivat eilen Geneveen ja samantien raahasin heidàt jàrven toiselle puolen Lavaux`n viinilaaksoon seikkailemaan.

Viinilaakso oli upea kohde (eipà juuri muunlaisia ole tàlle reissulle osunutkaan kuin hienoja kohteita ;) ). Se kuuluukin Unescon maailmanperintökohteisiin ja on varmasti paikkansa siellà ansainnut.

 

Kiipesimme ensin paikallisjunalla Chexbres`n kylààn ja làhdimme sieltà etenemààn hitaasti etukàteen suunniteltua reittià. Ohjeen mukaan matkan olisi pitànyt kestàà neljä tuntia, mutta jo alussa totesimme, että meidän tapauksessamme 15 minuuttia tarkoitta puolta tuntia. Meillà taisi mennà maisemien ihailussa ja kuvien ottamisessa aika reippaasti aikaa :) Emme siis olleet kuntoilemassa, vaan nauttimassa.

Olin jotenkin ohjeista ymmàrtànyt etukàteen, ettà reitin varrella olisi ollut jos jonkinlaista ravintolaa ja kahvilaa. Paikanpààllà kàvi kuitenkin ilmi, ettà nàin ei suinkaan ollut. (Varsinkin, kun oli vielä kansallinen lomapäivä.) Onneksi olimme sentààn àlynneet ottaa jonkin verran evàstà mukaan. Neljàn tunnin patikoinnin jàlkeen meidàn kuitenkin oli pakko luovuttaa ja etsià làheisestà kylàstà jokin ravintola. Paikallisten opastuksella sen ainokaisen sitten löysimmekin.

(Matkan varrelle osunut vesipiste. Tekstinä kutakuinkin: Se on hyvä mutta... ei se Chardonnayta ole.)

Harmillista oli, ettà kun saavuimme ravintolaan, tarjoilija ilmoitti, ettà kello on yli kaksi ja keittiö on juuri mennyt kiinni. Hetken mietittyààn hàn kuitenkin pààtti tarjota meille armopalan ja sanoi, ettà pitsaa saamme kuitenkin tilata. Onneksi siis saimme ruokaakin :)

Jotenkin tämä ensin tyrmääminen ja sitten kuitenkin hyväksyminen tuntuu kuuluvan paikalliseen kulttuuriin. YK:n päämajaan tutustuessamme yhdellä kurssilaisella oli matkalaukku mukana, koska hän oli suuntaamassa suoraa lentokentälle kierroksen jälkeen. Turvatarkastuksen miehet kävivät siinä jonossa levittelemässä käsiään, että ei ole heidän ongelmansa, mihin laukku viedään, kunhan ei tuoda sisälle, ja ei heillä ole mitään tietoa, onko lähellä jotakin säilytyspaikkaa. Siinä vaiheessa, kun pääsimme varsinaiseen turvatarkastukseen joitakin minuutteja myöhemmin, heille oli selvinnyt, että kappas, siinä turvatarkastuksen vieressähän on huone täynnä lukollisia kaappeja nimenomaan turistien laukkuja varten ;)

Vaelluspäivä alkoi pilvisesti, mutta muuttui puoliltapäivin aurinkoiseksi ja kuumaksi. Varjopaikkoja ei juuri ollut ja aurinkovoidepurkkia ryhdyttiin availemaan. Iltapäivällä huomasimmekin itse kukin olevamme enemmän tai vähemmän punakoita. Minulla punoitti vaihteeksi nenä, seuranani oli yksi punaniska ja toisella taas olkapäät alkoivat näyttää punaisilta. Mutta eiköhän näistäkin vaurioista selvitä.

Lopulta päätimme ruokailupaikassa, puolessa välissä ohjeistettua reittiä, että nyt riittää. Loppumatka olisi ilmeisesti ollut lähes pelkkää ylämäkeä eikä meistä enää ollut siihen. Onneksi ravintolan vieressä oli rautatieasema, josta pääsi kätevästi vain pienellä junanvaihdolla takaisin Geneveen.

Reitti oli hieno! Voin suositella :)