lauantai 11. kesäkuuta 2011

Viimeiset kurssipäivät

Huh! Mitähän sitä teille oikein kertoisi, kun on taas monta päivää mennyt, etten ole ehtinyt mitään kirjoitella ja paljon kaikkea on kuitenkin tapahtunut.

Kurssi on nyt saatu ainakin pakettiin. Eilen kuulimme viimeiset luennot, joiden aiheina olivat Grid ja antimateria. Näimme myös "pullon", johon jokin aikaa sitten saatiin vangittua pieni määrä antimateriaa. Aika iso "pullo" se kyllä oli eikä lainkaan pullon näköinen, no näettehän sen linkkiin liitetystä kuvasta myös itse. Meille täällä kuitenkin puhuttiin pullosta.

Tässä muuten Cernin lemmikit häkissään :D


Olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen ja iloinen kaikesta siitä tiedosta ja opetuksesta, jota olen täällä saanut. Paikka itsessään on mielenkiintoinen puhumattakaan koelaitteista, joita olemme päässeet näkemään, ja luennoista, jotka olemme kuulleet. Tiedän, että olemme päässeet moniin sellaisiin paikkoihin, joihin normaali vierailija ei pääse.

Moni asia meni aivan yli ymmärrykseni, mutta toisaalta jäi sellainen olo, että haluan tietää suurimmasta osasta niistä lisää. Fysiikan erilaiset teoriat ja filosofiset pohdinnat kuitenkin jättivät sellaisen olon, että liian syvälle siihen maailmaan en halua sukeltaa. Sen verran hörhöiltä, jos nyt suoraan sanotaan, jotkut niistä vaikuttivat..

Fysiikan oppimisen lisäksi olen oppinut paljon uusia asioita Genevestä, Sveitsistä ja sen lähiympäristöstä sekä varmasti monesta muustakin asiasta. Eilen perjantaina me kävimme iltapäivällä koko kurssiryhmän voimin tutustumassa YK:n päämajaan täällä Genevessä. Hieno paikka. Kun ei ole enää kovin monia kuninkaallisia, täytyy upeat linnat näemmä rakentaa tällaisille isoille organisaatioille.


Kierros oli kattava ja turvatoimet tiukkoja. Opas oli myös selvästi suunnannut kierroksen meille suomalaisille, sen verran monta Suomea koskevaa detaljeeta hän meille näytti ja kertoi.

Kierroksen jälkeen kävimme erään toisen kurssilaisen kanssa kiertelemässä hieman Geneven kaupunginosia. Löysimme kerrassaan mainon korttelin, jossa arkkitehti/arkkitehdit oli päästetty valloilleen. Tällaisia taloja oli hauskaa katsella. Hieman tosin mietittiin, mahtavatko olla yhtä hauskoja asua.. Lapsia alueella ainakin oli valtavasti leikkimässä pihoilla ja varmasti talot eivät ainakaan kahlitse heidän mielikuvitustaan.



Kaupungilla kierrellessä näimme myös keskelle katua järjestetyt korttelin grillijuhlat, alaosasta puretun talon, jonka yläkerroksissa vielä asuttiin, monta puistoa ja aivan samanlaista nuorisoa notkumassa kuin Suomessakin. Täytyy kuitenkin todeta, että onneksi oli mukana kaveri, jonka kanssa seikkailin, koska yksin en olisi välttämättä lähtenyt pikkukujille seikkailemaan, vaikka alueet ihan hyviltä ja rauhallisilta vaikuttivatkin.

Tänään suurin osa kurssilaisista suuntasi takaisin Suomeen. Meistä jäljelle jääneistä neljä päätti suunnata päiväksi Ranskan puolelle Chamonix'hin. Paikkakunta on kuuluisa siitä, että se sijaitsee Euroopan korkeimman kohdan, Mont Blancin juurella (ja järjestettiinhän siellä talviolympialaisetkin 1924). Miehet olivat hoitaneet eilisen aikana auton vuokrauksen ja minä vain hyppäsin tänään karttoineni heidän seuraansa. (Kiitos vaan Minna kartoista!!) Olin aikonut mennä Chamonix'hin muutenkin, vaikka ihan itsekseni, mutta tämä suunnitelma sopi paremmin kuin hyvin.

Päiväksi oli luvattu sadetta, mutta onneksi tämä ennustus ei sentään toteutunut. Pilvistä sen sijaan oli ja ylhäällä tietysti kylmääkin (-2°C). Onneksi olin kuitenkin osannut varautua reissuun välihousuilla ja hanskoilla ym. :) Ylhäällä näkymät olivat nimittäin mahtavat ja niistä oli kiva nauttia ilman palelua. Olimme paikoin pilvessä ja paikoin sen yläpuolella. Mont Blanc näyttäytyi vain ajoittain, mutta oli kyllä näkemisen arvoinen.


Hurjaa ajatella, että huippu on vielä noin kilometrin korkeammalla kuin mistä yllä oleva kuva on otettu. Mittasuhteita ei vain voi käsittää.

Ylhäällä oli myös paljon vuorikiipeilijöitä reissulle lähtemässä. Omalla vastuulla siellä toki seikkaillaan ja lähtöpisteessä tuotiinkin hyvin selkeästi esille, että tästä eteenpäin olet omillasi. Onneksi tässä ei tarvinnut kuitenkaan todistaa onnettomuutta:


Ylösmeno oli kyllä siinäkin mielessä jännää, että me itse asiassa kaikki aloimme kärsiä korkean ilmanalan aiheuttamista oireista. Ensinnäkin jo muutaman rappusen kiipeäminen siellä ylhäällä hengästytti ihan todella ja oli pakko puuskuttaa pitkän aikaa, että sai hengityksen tasaantumaan. Toinen oire oli maan keinuminen. Vuori ei varmasti heilunut mihinkään ja koska kahvilassa nautittu kaakaokaan ei heilunut mukissa, täytyi keinunnan olla päänsisäistä. Lisäksi kaikilla keinui eri tahtiin, joka sekin vahvistaa tilanteen. Kolmas oire, jonka huomasimme, oli ääreisverenkierron heikkeneminen. Sormenpäät alkoivat hieman sinertää ja muuttuivat paksuiksi möhkäleiksi.

Onneksi oireet pääosin helpottivat, kun palattiin takaisin alemmas. Päässä kyllä edelleen heittää..

Oli mielenkiintoista olla reissussa fyysikkoporukassa. Ylhäällä mietittiin mitä kummallisimpia fysiikan ongelmia muun muassa painovoimasta ja säteilystä. Teimmepä pienen kokeenkin tyhjällä muovipullolla ja aiheutimme riemua kanssamatkustajille, ja ehkä oppilaillekin tulevaisuudessa :) Kas tästä se lähti:


Chamonix'n kylä oli itsessään myös näkemisen arvoinen. Ihana, pieni, kodikas, varmasti turismilla pitkälti elävä kylä laaksossa, jonka läpi virtasi joki. Suosittelen kyllä kaikille. Maistoin siellä elämäni ensimmäisen kerran Raclettea ja sulattelen sitä varmasti vielä pitkään ;) Hyvää oli sekin :)

Mielenkiintoista oli muuten, että mennessä Chamonix'hin ajoimme pääosin vaakasuoraa tietä, mutta takaisin tullessa matka oli pelkkää alamäkeä.  Takaisin tullessa tie oli myös serpentiiniä, mutta mennessä ei. Miten se voi olla mahdollista? Kertokaapa te ;)

Muutamia huomioita vielä yleisesti ennen kuin ryhdyn pakkaamaan tavaroita ja nukkumaan:
- Ensinnäkin täällä myydään Tobleronemunkkeja. En ole vielä maistanut, mutta tarkoitus olisi. Paljon muutakin mielenkiintoista on kyllä vielä maistamatta :D
- Cernissä ei juuri muunlaisia koneita näe kuin Mäkkejä. Mielenkiintoista olisi tietää, onko kyse vain muodista vai onko siinä muitakin perusteluita.
- Täällä on ihan hirvittävän paljon CD-autoja eli siis diplomaattiautoja. Kuulin, että Cernissä riittävän korkealla hierarkiassa olevat henkilöt saavat itselleen diplomaattioikeudet ja autoonsa tuon tunnuksen CD. Lisäksi YK:n pihalla parkissa olleista autoista havaitsin vain yhden, jossa ei ollut CD-tunnusta. Niistä autoista voi kuulema myös numeroinnin perusteella päätellä, kuinka korkealla hierarkiassa autoa ajava henkilö on.

Nyt on kuitenkin pakkaamisen vuoro. Siirryn huomenna hostellimajoitukseen kaupungille ja tavarat pitää siis tietenkin siirtää uuteen paikkaan. En ole ollenkaan varma, että kaikki mahtuu enää laukkuihini, sen verran paljon materiaalia kurssilta saatiin..

Huomisesta lähtien olen sitten myös jälleen muiden nettiyhteyksien varassa, eli katsotaan milloin pääsen seuraavan kerran itsestäni ilmoittamaan. Palailen kuitenkin taas asiaan, kun pystyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on tilaisuus kommentoida juttujani. Jätä siis puumerkkisi.