Beethoven |
Lähdin aamulla Bonniin, tuohon Länsi-Saksan pääkaupunkiin. Olen vieraillut kaupungissa kolmisen vuotta sitten, kuten Kölnissäkin, joten voin kertoa, että siellä on turistinähtävyyksistä ainakin Beethovenin syntymäkoti sekä entisiä parlamenttirakennuksia. Niissä vierailin silloin edellisellä kerralla, joten tällä kertaa ohjelmassa oli muuta.
Tänään päivä oli pyhitetty pääosin kavereiden tapaamiselle. Katja, jonka kanssa jaoin asunnon vaihtovuonnani Prahassa, asuu Bonnissa ja toinen vaihtarikaverini Thomas tuli entiseen opiskelukaupunkiinsa minua tapaamaan. Vietimmekin päivän pääosin istuen kahviloissa, ravintoloissa ja puistonpenkeillä kuulumisia vaihtaen. Minulle, jo aika väsyneelle matkalaiselle, tällainen rauhallinen oleilupäivä sopi mainiosti :)
No, pitihän sitä nyt vähän kulttuuria tällekin päivälle annostella.. Kävimme tutustumassa Saksan lähihistorian museoon, joka lähti vaihteeksi liikkeelle vasta sodanjälkeisistä ajoista, 50-luvulta. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon yhteista kulttuurihistoriaa meillä on saksalaisten kanssa, TV-ohjelmia, musiikkia jne. Nukkumatin laulu oli muuten yllättäen eri Saksassa ja Suomessa, kun niitä siellä kovaan ääneen veisasimme :) Sisäänpääsy museoon oli ilmainen, joten sinne vaan kaikki mielenkiintoista museota tutkimaan.
Illalla kävimme vielä kuuntelemassa jazzia. Taisi muuten olla ensimmäinen konsertti tällä reissulla. Yllättävää! Katja oli kutsunut mukaan omia paikallisia ystäviään ja seuraan liittyi lisää heidän ystäviään. Pian meitä oli koolla hauska sekalainen seurakunta, joka puhui vaihtelevasti englantia, saksaa, ranskaa ja suomea. Ja musiikista pidin kovasti.
Hauska viimeinen päivä ja ilta! Nyt pakkaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Nyt on tilaisuus kommentoida juttujani. Jätä siis puumerkkisi.