Sairaskertomusta

Ihan menee sairaskertomukseksi nyt tama blogi, mutta ei voi mitaan...

Aamulla (tiistai 21.6.) hostellin omistaja soitti ja varasi minulle laakariajan iltapaivalle. Olin aikeissa lahtea ensin katsastamaan Interlakenin vanhaa kaupunkia ja sen jalkeen "kakikellokaupunkia", mutta totesin, etta harvoin kulkevien junien vuoksi molempiin ei ole aikaa. Toisaalta rauhallisen verkkainen paiva olikin ihan mukava ajatus monen vilkkaan paivan jalkeen. Lahdin siis etsimaan vanhaa kaupunkia.

Kaupungin vanha puoli olikin ihanan leppoisa alue ja soin siella ehka halvimman lounaani taalla Sveitsissa Cernia ja itse tehtya lounasta lukuunottamatta. Ja viela oikein kolme ruokalajia alkukeittoineen ja salaatteineen :)

Junaa odotellessani istuin pitkaan joen rannalla kortteja kirjoittaen ja riippuliitajia seuraten. Taalla on aika paljon kaikenlaisia tallaisia extremelajeja tarjolla kokeiltavaksi, mutta enpa ole niita mitaan uskaltanut lahtea yrittamaan.

Leissigenissa laakari oli oikein mukavan ja asiallisen oloinen. Puhui selkeaa englantiakin viela. Han sulki melkein heti pois lintukirppumahdollisuuden, koska vesi oli liian kylmaa siihen. Han siis ilmoitti harmikseni, etta kyseessa on bettwanze eli lude :( Laakkeita han ei enaa antanut, koska olin ne jo edellisena paivana saanut apteekista. Ohjeeksi han antoi, etta vaatteita ym. tulee pitaa auringossa muutama tunti, niin otiaiset lahtevat karkuun.

Valitettavasti aurinkoa riitti vain tunnin verran, joten en saanut vaatteitani ja muuta omaisuuttani ludevapaaksi. Mukava menna seuraavaan paikkaan viemaan luteita eteenpain :S Tiedan, etta minulla on niita tavaroissani, koska iltakavelyn aikana ne kiipesivat joko kengistani, sukistani tai housuistani syomaan nilkkani paukamille. Royhkeita ovat pirulaiset!

Lyhyen tuuletusrykayksen jalkeen alkoi ukkostaa oikein kunnolla ja istuskelin majatalon parvekkeella seuraamassa ukkosrintaman etenemista jarven eri nurkilla. Oli hauskannakoista katsoa, kuinka sadepilvi eteni vuoren ohi ja kuinka siita putoavat pisarat lahestyivat jarven pintaa. En ole sellaista koskaan ennen voinut havaita, mutta nyt se onnistui, koska taustalla oli korkea tumma vuoren rinne.

Vaeltelua ja raavintaa

Muistatte ehka paukamat, joista olen kirjoittanut. Herasin sunnuntain ja maanantain (20.6.) valisena yona siihen, etta ne paukamat, joita oli muuten koko ajan tullut lisaa, olivat kuin tulessa. Yritin vastustaa kiusausta raapia niita, ja lisasin vain hydrokortisonia, jota onneksi olin alynnyt Suomesta ottaa mukaani, mutta melko turhaan. Aamulla oloni oli kuitenkin parempi, vaikka naytinkin aivan hirvealta: paukamat olivat halkaisijaltaan varmaan sentin tai parin kokoisia ja kun niita oli useita perakkain, ne muodostivat isoja punaisia alueita seka kasvoissa, kasissa etta jaloissa.

Valaistus on huono, mutta siinä osa vasemman käteni paukamista :(

Lahdin kuitenkin urhoollisesti "suorittamaan paivan tehtavaa", joka oli tanaan vuoristoseikkailu. Suuntasin ensin junalla Interlakeniin, josta tallaisen reililipullisenkin oli tyydyttava ostamaan kalliit liput kohti vuoristoa. Ensimmainen etappi, Grindelwald, oli kohteena nimensa puolesta. Minulle on jostain jaanyt paahan, etta Harry Potterissa olisi ollut velho nimelta Grindelwald. En ole tata nyt tarkistanut, eli ei valttamatta olekaan :D mutta siksi paikka kuitenkin valikoitui.

Grindelwaldin keskustasta nousin kaapelihissilla Mannlichenin huipulle ja aloitin patikoinnin panoramapatikointireittia pitkin Kleinen Scheideggeniin. Maisemat olivat aivan upeita ja reitti kunnosta riippumatta varmaan lahes kaikille sopiva (varsinkin, jos kulkee sen nain pain alamakeen ;P ).

Nuoli osoittaa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa -elokuvan kuvauspaikkaa.

Kuvia tuli otettua vaihteeksi taas ihan valtava maara. Mietin jo hieman, riittaakohan ostamani muistikortti lainkaan reissun loppuajalle...

"Eroosiokivistä" oli rakennettu monenlaisia kekoja. Yksi uusi syntymässä.

Yritin kovasti loytaa Eigerin rinteelta edes yhta kiipeilijaa, mutta ehka nyt ei ole kiipeilykausi meneillaan.. Muut ihmiset tosin osoittelivat kovasti rinteille, mutta ehka he kaikki etsivat rinteen reunassa olevia juna-asemien ikkunoita, kuten teki se englantilaismies, jolta asiaa tiedustelin.

Taustalla Eiger.

Alas vuorelta tulin Lautenbrunnenin kautta. Olisin mielellani kaynyt katsomassa vuoren sisalla olevia vesiputouksia, mutta nyt en enaa ehtinyt. Oli tyytyminen vain paivanvalossa nakyviin.

Lautenbrunnenissa kavin vihdoin myos hakemassa helpotusta tukalaan olooni apteekista, jossa myivat minulle antihistamiinia ja jotain viilentavaa voidetta.

Takaisin hostellille paastyani paatin kaantya hostellin omistajan puoleen ja puhua mahdollisista salamatkustajista, joita olin heille mahdollisesti tuonut tahtomattani mukanani. Omistajan kanssa kavimme katsastamassa sangyn ja kun siella ei nakynyt mitaan epaillyttavaa, han kysaisi, olenko kaynyt Sveitsissa uimassa. Han kertoi, etta taalla on mahdollista saada jarvesta ns. duck flea (eli lintukirppu), jossa nappylat ovat juurikin sen nakoisia kuin kasissani on. Mika helpotus! Ei siis mitaan valtavaa operaatiota luteiden tappamiseksi. Pyysin kuitenkin varmuuden vuoksi paasta viela laakarin juttusille, jos hanella olisi antaa vaivaan tasmalaakitys.

Illan vietin sitten paukuroita rasvaillen ja kaunista auringonlaskua ihaillen.

Ai niin, melkein unohtui. Aamulla sain vihdoin yhteytta VR:n ulkomaan palveluihin. Siella sanottiin, etta kylla lipussa tosiaan pitaisi olla UV-leima, mutta se on niin iso, etta ehka konnari ei sita siksi huomannut. Nyt minulla on kuitenkin suora puhelinnumero ongelmatilanteiden varalle koto-Suomeen ja lisaksi skannattuna kuitti ostamastani lipusta. Kiitos aiti ja isa niista :)

Jodlausta

Sunnuntaina (19.6.) oli vuorossa taas majapaikan vaihto. Meilla oli Austinin kanssa sama matka seuraavaan majapaikkaan Interlakeniin asti ja sain hanet helposti houkuteltua kanssani siella pidetyille jodlausfestivaaleille.

Saavuimme kaupunkiin 11 paikkeilla ja minulla oli se kasitys, etta paraati olisi alkanut kello 12, mutta se alkoikin vasta kello 14. Voisi kylla sanoa, etta onneksi kuitenkin saavuimme kaupunkiin jo noin aikaisin, koska varsinaisen paraatin aikana emme olisi sita jodlausta juurikaan edes kuulleet. Nyt saimme kuulla hienoja, sponttaaneja esityksia lahelta.

Taytyy myontaa, etta kasitykseni jodlauksesta ei ollut kaksinen ennen festivaalia, mutta kuultuani ryhmien esityksia, muutin aikalailla kasitystani. Jodlaus oli nimittain oikeasti aika tosi hienon kuuloista ja naki, kuinka jodlaajat nauttivat siita. Siina oli jopa jotain jazzmaista vivahdetta, kun mietittiin laulun aikana, kuka seuraavan soolon oikein vetaa. Eika kyseessa edes ollut mikaan vain vanhojen ihmisten juttu, vaikka vanhoja toki suurin osa jodlaajista olikin. Mukana oli kuitenkin (ainakin paraatissa) paljon lapsia ja nuoria jodlaajia seka jodlaajia myos muista maista kuin vain Sveitsista.

Alppitorven kimppuun en tallakaan kertaa uskaltanut. Enka oikein muutenkaan niina paljoa valittanyt silla soitetusta musiikista. Ilmeisesti alppitorvella voi soittaa vain tiettyja savelia ja sita myoten vain muutamiin savellajeihin savellettyja kappaleita. Lisaksi kaikki silla soitetut kappaleet olivat rauhallisia ja kuulostivat aika samoilta. Varmaan toki samoja kappaleita kuultiinkin moneen kertaan, mutta alkoi jo kyllastyttaa...

Paraati oli aika huikea sekin. Olin ehka odottanut jotain muuta, mutta nyt se oli kuitenkin kuin liikkuva Sveitsin mainos tai jotain. Mukana oli jodlaajien

ja alppitorvistien

lisaksi Willhelm Tell -nayttelijoita (jokakesainen kesateatteri taalla),

paljon lipunheittajia, lehmia isot kellot kaulassa,

berhandilaisia tynnyrit kaulassa, 

juusto- ja viinivaunuja, joista tietenkin niista sai maistiaisia, kadentaitojen esittelyja, kuten jaa- ja puuveistosten tekoa ja paljon muuta. Kansallispukuja ja erilaisia periodipukeutuneita ryhmia oli useita. Jodlausta ja alppitorvimusiikkia kuultiin pienessamaarin.

Paraatin jalkeen olin oikein iloinen ja onnellinen, etta paatin tulla sita katsomaan. Ja kaiken naki vielapa ilmaiseksi!

Massatapahtumien jarjestajille tassa muuten ilmainen vinkki: lautaspantti. Ostamani ruuan hintaan lisattiin 4 euron pantti, jonka sai takaisin palauttaessaan lautasen niille tarkoitettuun pisteeseen. Vahentaa muuten aikalailla syntyvan jatteen maaraa..

Paraatin jalkeen lahdimme Austinin kanssa katsastamaan kyyteja seuraaviin majapaikkoihin. Han suuntasi kohti vuoristoa mina taas jarvenrantahuvilalle Leissigeniin :) Kyseinen paikka oli kollegani suosittelema ja kylla ihan syysta. Maisemat ovat mahtavia! Ja hiljaista on... Olen yksin 6 hengen huoneessa ja ymparilta ei kuulu yhtaan mitaan :)

Vahan fysiikkaa

Lauantaiaamu (18.6.) valkeni sateisen harmaana. Loistava paiva kiertaa museoita siis :D

Aamiaista lahdin metsastamaan kera kamppisteni Austinin ja amerikkalaisen pariskunnan, joiden nimet eivat minulle koskaan selvinneet. Kolmikko oli kuullut lahella olevasta torista, jota kohden lahdimme suuntaamaan.

Varsinaisia aamiaistarpeita ei oikeastaan olisi tarvinnut etsiakaan, sen verran hyvat olivat tarjolla olleet maistiaiset: leipaa, juustoa, kinkkua, leivonnaisia, juomia... No jotain lopulta kuitenkin tuli ostettuakin ja lahdimme takaisin sisatiloihin syomaan. Tassa vaiheessa kuitenkin puoli porukkaa oli jo kadotettu torivilinaan, mutta saimme lisaseuraa hostellilla chilelaisesta Orianasta.

Jo torikierroksen aikana oli kaynyt selvaksi, etta Floridan lammosta Eurooppaan saapunut Austin ei ollut ihan osannut varautua Euroopan vaihteleviin saaoloihin. Niinpa ensimmainen nahtavyys olikin paikallinen H&M, josta loytyi reilulla alennuksella kirkkaan vihrea, kutakuinkin sadettapitava takki. Nyt olimme siis valmiit paivan koettelemuksiin. :)

Paivan ohjelmaan kuului niin Einsteintalo, jossa Einstein asui ensimmaisen vaimonsa seka lapsensa kanssa joitakin vuosia,

ja Einsteinmuseo, joka oli siis ihan erillaan Einsteintalosta, mutta samassa rakennuksessa mielenkiintoisen Bernmuseon kanssa.

Lisaksi olisimme olleet halukkaita kiertamaan parlamenttitalossa, mutta se ei ollut nyt auki, vaikka hienot elektroniset opasteet meidat paikalle johdattivat (seuralaisteni kommentti kyseisista kylteista oli, etta selvasti talla maalla on aivan liikaa rahaa, jos kerran opastekylttienkin pitaa olla elektronisia).

Naiden paljon informaatiota tarjonneiden museoiden jalkeen suunnistimme ruokakauppaan ja valmistimme varmasti taman reissun tahan mennessa halvimman aterian. Se ei kuitenkaan tarkoita, etta maussa olisi tingitty ;) Ruuan jalkeen oli kuitenkin pakko palata takaisin kauppaan ostamaan paivallistarvikkeita. Taalla kun kaupat eivat juurikaan harrasta ilta- tai ainakaan lauantai-ilta- ja sunnuntaiaukioloja. Muille tama tuntui olevan suuri kummastuksen aihe. Suomalaisena en sita osannut niinkaan ihmetella.

Saan alettua vahitellen selkiytya paatimme lahtea porukalla vuokraamaan pyoria. Bernissa pyoran vuokraus on halpaa, se ei maksanut suorastaan yhtaan mitaan ensimmaisten neljan tunnin aikana. Enempaa emme olisi aikaa tarvinneetkaan, silla kaupunki ja sen lahialueet oli itse asiassa todella nopeasti katsastettu.

Kavin tallakin kertaa kiertamassa paanahtavyydet: joenrannassa asuvan karhuperheen nelja jasenta,

vanhankaupungin kauniit talot seka ihanan ruusutarhan, josta avautui hieno nakoala ydinkeskustaan.
Lisaksi seikkailimme karttaan katsomatta pikkukaduilla ja metsikoissa keskustan ulkopuolella. Metsa oli paikka, jossa erityisesti aavikkoalueelta kotoisin oleva Oriana olisi viihtynyt vaikka kuinka kauan.

Tuntui hurjalta, miten paljon kaikkea sita ehtiikaan neljan tunnin aikana. Lopulta emme edes tainneet pitaa pyoria niin kauaa, koska emme enaa keksineet, mihin olisimme niilla lahteneet :D

"Illallinen" maistui erityisen hyvalta itse tehtyna ja kuntoilu-urakan jalkeen. Untakaan ei tarvinnut kauaa kutsua, vaikka taas vaihteeksi ylapedille oli eksynyt kuorsaaja. Korvatulpat ovat ainakin tulleet tutuiksi viime aikoina :)

Epaonnea

Ensinna iloista juhannusta sinne Suomeen taalta Pariisista! Blogi paivittyy valitettavan hitaanlaisesti.. Teksteja on valmiina kylla, mutta paivittamaan en ole ehtinyt tai pystynyt. No nyt taas korjaan hieman tilannetta. Kuvat ilmestyvat tekstien joukkoon ehka vasta reissun jalkeen.

Mitahan sita sanoisi viime viikon perjantaista? Eihan se vaan ollut 13. paiva?

Herasin hyvin nukutun yon jalkeen mielessani jalleen kaksi suunnitelmaa paivan varalle. Ensimmainen ajatua oli lahtea Luzerniin, kuten olin etukateen suunnitellut. Toisaalta uni olisi maistunut pidempaankin ja paiva Bernissa houkutti. Mielessa pyori kuitenkin Siljan varoitukset, etta viikonlopun tienoille on luvattu sadetta, ja se sai paattamaan suunnaksi Luzernin, koska ulkona naytti aurinkoiselta. Bernissahan olin jo aurinkoisella saalla kierrellyt ja tiedossa olisi ollut lahinna sisatiloissa museoiden kiertelya. Lahdin siis kohti rautatieasemaa.

Matkalla asemalle tein muuten yhden oivalluksen, josta te muut voitte todennakoisesti tuntea ylemmyytta, koska olette tienneet taman aina. Nain nimittain eraassa kadunvarsiliikkeessa miehen istumassa vaahtoa leukaperissaan. Nelja nuorta miesta seurasi sivusta ammattilaisen tyoskentelya ja esitti todennakoisesti visaisia kysymyksia tai ehdottivat muodikasta leikkausta. Joka tapauksessa mina tein oivalluksen mista sana partusi oikein tulee :)

Luzern oli sekin taas oikein kaunis kaupunki. Sinne johtava nopeampi junareitti ei sitavastoin suurta silmanruokaa tarjonnut. Luzernin erikoisuuksia muihin nakemiini Sveitsin kaupunkeihin (ja moneen muuhun kaupunkiin myos) ovat ainakin joen yli kulkevat puiset katetut kavelysillat; joiden kattopuomien valissa on vanhoja maalauksia.

Toinen erikoisuus on  keskustan yhdella reunalla kulkeva muuri; josta kohoaa toistakymmenta tornia, joista ainakin osaan paasee kiipeamaan maisemia ihailemaan. Minun kuntoni riitti kipuamaan vuorelle; jolla muuri sijaitsi; seka puoleentoista torniin. Se riitti talla kertaa maisemiksi ;)

Ehka kolmas erikoisuus verrattuna tahan mennessa nakemiini Sveitsin kaupunkeihin olivat koko talon julkisivun peittavat maalaukset ja koristelut; joita keskustasta loytyi useita.

Junamatkan takaisin otin pidemman kaavan kautta. Muistelin nimittain siskoni reilatessaan viime kevaana tehneen samoin ja han taisi silloin mainita, etta pidempi reitti oli kauniimpi. Voin kylla yhtya tuohon mielipiteeseen. Juna kulki ihanien ruohikkoisten vuorten ja kauniiden rakennusten ohi.

Ihmettelin monen talon pihalla olleita juhannussalon nakoisia rakennelmia ja mietin, juhlitaanko taallakin juhannusta talla tavoin. Lopulta uskaltauduin kysymaan minua vastapaata istuneilta nuorilta miehilta, mista oikein on kyse. He kertoivat, etta taloihin, joissa salko on, on askettain syntynyt lapsi ja perheen ystavat ovat tehneet salon perheelle lahjaksi. Selvisi siis tamakin helposti kysymalla :) Ois varmaan pitanyt kysya myos syyta talojen valtaville katoille, mutta en sitten enaa viitsinyt.

Miesten lahdettya alkoi sitten tapahtua. Konnari oli jo kerran tarkistanut lippuni, mutta nyt kierteli viela toinen, joka tarkasti kaikkien liput. Minun kohdallani han katseli lippua kauan monesta kulmasta. Valilla han kavi asemalla junan pysahdyttya ja palasi lippuni kanssa takaisin vasta pitkan ajan kuluttua ilmoittaakseen, etta lippuni ei ole voimassa. Han kertoi, ettei loyda lipustani UV-leimaa, joka siina pitaisi olla ja nain ollen olen ilmeisesti ostanut lipun mustastaporssista ja matkustan siis kaytannossa ilman lippua. Yritin selittaa, etta olen ostanut lipun ihan VR:n lipunmyynnista, mutta milla voisin todistaa vaitteeni oikeaksi?

Konnari otti lipun haltuunsa ja sanoi, etta menemme Bernin asemalla SBB:n toimistoon selvittamaan asiaa. Olipa kiva istua junassa loppumatka ja miettia, mita ihmetta voin tehda. Kello oli silloin Suomen aikaa jo yli kahdeksan ja viikonloppu tulossa, joten kehenkaan VR:lla ei taitaisi saada yhteytta.

SBB:n toimistolla virkailijat pyorittelivat lippuani ympari ja etsivat erilaisia tunnisteita, joiden avulla sen voisi tunnistaa oikeaksi. Keskustelu kaytiin saksaksi, joten en sita ymmartanyt, mutta jotenkin minulle jai tunne, etta toimiston vaelle riitti, kun kulmassa oli VR:n logo. Muu ei heita juuri kiinnostanut.

Lopulta konnari sanoi minulle, etta hanesta lippu on vaarennos, mutta han ei halua enaa tuhlata siihen aikaansa, koska tama ei ole hanen yhtionsa; Sen jalkeen han kirjoitti kolmella kielella kirjelman, jota en kylla aio kenellekaan konnarille vapaaehtoisesti nayttaa, ja otti valokuvat lipustani seka yhteystiedoistani. Onneksi sain kuitenkin lippuni takaisin. Hieman jalkoja tutisutti siella toimistolla ja viela hostellille palatessakin.

Voin kertoa, etta ainakaan viela kukaan muu ei ole lippuni aitoutta epaillyt. Sen sijaan paivan toinen kurjuus on aiheuttanut enemman ongelmia. Se toinen kurjuus olivat aamulla kasistani loytyneet paukamat. Ehka osa arvaa, mita ne olivat ja osa tietaakin, mutta viela tuolloin en itse halunnut ajatella niiden olevan muuta kuin aurinkoihottumaa tai vastaavaa.

Ilta kului mukavasti hostellilla ensin Sveitsissa asuneen pakistanilaisnaisen ja Ruotsissa asuvan thaimaalaisnaisen kanssa tuttavuutta tehden ja sen jalkeen blogia kirjoittaen. Talla kertaan ei kuorsaajia huoneessa ;P

Serpentiiniteillä

Vihdoin löysin taas koneen, että voin jatkaan blogin päivittämistä. Tässä torstain tapahtumia viikko sitten. Ette arvaakaan, miten paljon kaikkea (valitettavasti aika kurjaa :/ on tapahtunut sen jälkeen), mutta niistä myöhemmin, kunhan sinne asti ehdin...

Wohoo!! Olen matkustanut junalla serpentiinitietä ylöspäin :) Reitti Montreaux - Zweisimmer (en nyt pääse tarkistamaan, onko kirjoitusasu oikein) oli aivan upea! Juna oli niin sanottu panoramajuna, jossa seinät olivat lähes pelkkää ikkunaa ja katto samoin. Kun vielä penkit oli järjestetty sopivasti, oli näkymät joka puolelle mahtavia. (Täällä Sveitsissä kyllä yleisesti  junat on varustettu isoilla ikkunoilla, joista ulos on hyvä tiirata.)

Ensimmäiset yli puoli tuntia kiivettiin Montreaux'stä mutkitellen vuorelle, josta sitten jatkettiin matkaa ihanien ruohikkoisten vuorenrinteiden läpi jyrkkien rotkojen reunaa ja hauskojen kylien halki eteenpäin. Eikä loppumatka eteenpäin Berniinkään yhtään sen hullumpaa maisemaa ollut, vaikka junalla ei enää mitään hienoa nimeä ollutkaan.

Matkan varrella muuttui moni asia. Lähtöpaikkahan oli lähes välimerellinen Montreaux kerrostaloineen ja ranskankielisine ihmisineen. Vuoristossa saattoi taas katsella ja ihailla perinteisellä tyylillä rakennettuja tummia puutaloja, joissa oli valtavat monikulmaiset katot. Perille päästyä kieli oli muuttunut vaivihkaa Sveitsin saksaksi ja rakennustyyli taas ihan muuksi.

Oikeasti on ihan vaikeuksia puhua mitään kieltä, kun ei osaa ranskaa, mutta on sitä nyt jo tottunut käyttämään tervehdyksissä jne. Saksaa ehkä osais ihan vähän enemmän, mutta kun nämä pahukset puhuvat siitäkin omaa murrettaan, jota ei ymmärrä eikä mitenkään osaa.

Oman lisänsä kielisoppaan tuo tietysti englanti, jota käytän hostellissa ja silloin kun selviää, etten ole ymmärtänyt mitään, mitä se toinen siinä selittää ;) Vanhempien kanssa puhuttiin suomea ja tänään sain itselleni lisäksi suomenkielisen paikallisoppaan, joten äidinkielikään ei pääse unohtumaan.

Paikallisoppaani Silja on itse asiassa työkaverini siskontyttö ja käynyt lähinnä kai vain syntymässä Suomessa. Oli aika kivaa kiertää kaupunkia paikallisen kanssa, joka myös tunsi paikat ja osasi suositella eri kohteita.

Hieno kellariravintola, jota en ilman vinkkiä olisi nähnyt.

Bern on myös Unesco-kaupunkeja. Sen vanha keskusta on täynnä ihania vanhoja rakennuksia ja suihkulähteitä ja onpahan taas "fyysikollekin" nähtävä: Einstein on asunut täällä, joten museoon taitaa taas tie viedä :)

Huomaa talojen kellariluukut, joiden takaa löytyi kauppoja ja baareja.

Bernin astronominen kello

Siljan kanssa pohdimme mm. eroja suomalaisten ja sveitsiläisten välillä. Minusta on ainakin hauskaa, kuinka täällä kouluikäisetkin pojat aina kättelevät, kun tapaavat soisiaan. Niin ja tyttöjä/naisia sitten poskisuukotellaan.. Ravintolassakin olen nähnyt asiakkaiden kättelevän tarjoilijaa useaan kertaan. Mietin, tuntevatko he toisensa vai onko se vain paikallinen tapa kiittää hyvästä ruuasta.

Siljan palattua omien askareidensa ääreen, Bernissä alkoi sataa, joten oma kierrokseni kaupungilla jäi aika lyhyeksi. Illan vietinkin hostellilla katsellen kahden meksikolaisen kanssa elokuvaa, jonka nimi jäi tuntemattomaksi. Elokuva itsessään oli kuitenkin viihdyttävä.

Illalla huomasin nukkumaan mennessäni ilokseni saaneeni jälleen kämppäkaveriksi vanhan kuorsaavan miehen. Voi älytöntä! Onneksi korvatulpilla nukkuminen sujuu jo melkein rutiinilla ;)

Pyöräseikkailulla

Huonosti nukutun yön jälkeen päässäni oli kaksi ajatusta tulevalle päivälle. Kun päivän tavoitteen oli kerran saavutettu jo edellisenä päivänä mietin, lähtisinkö käymään junalla Gryerin (en tiedä kirjoitetaanko noin) kaupungissa vai jäisinkö viettämään rauhallista päivää rannalle. Huomasin lähteissäni hostellilla mahdollisuuden vuokrata pyörän ja ajattelin sen olevan loistava ajatus, jalat kun olivat kävelemisestä jo aivan turrat.

Suunnitelmani oli käydä Montreaux'n keskustassa rautatieasemalla kyselemässä aikatauluja ja mahdollisia lisämaksuja GoldenPass Panorama junaan ja lähteä siitä sitten aivan toiseen suuntaan Villeneuviin. Etäisyydet, matkanteon helppous ja vauhti kuitenkin hurmasivat minut ja päädyin lopulta erinäisten vaiheiden jälkeen Veveyn kaupunkiin ja Villeneuve jäi kokonaan näkemättä.

Chaplin

Erinäiset vaiheet matkan varrella tarkoittavat tässä tapauksessa muun muassa biennaalia, joka esitteli järven rannalla erilaisia moderneja taideteoksia, jotka piti tietysti katsastaa.

Sekä pelimuseota, jossa vietin monta tuntia kaikenlaisten pelien historiaan tutustuen. Kun lopulta lähdin museosta, sen hoitaja antoi minulle pinen lahjan saatesanoilla, että vietin museossa hurjasti aikaa ja jos haluan joskus lisätietoa pelien historiasta, niin ota pitäsi soitella sinne. Olin ehkä suunilleen museon ainoa kävijä sille päivälle... Mutta minusta näyttely oli mielenkiintoinen :)

Paluumatkalla muistin rautatieasemavierailunkin ja selvisi, että hienosta nimestään ja valtavista turistimainoksista huolimatta kyseinen junareitti on ihan "normaali" junamatka ja saan matkustaa sen ihan ilmaiseksi reililipullani.

Mukavan pyöräilyreissun jälkeen suuntasin vielä Chillonin linnan läheiselle uimarannalle. Jos joku kaipailee itselleen talviturkki, minun viimetalvinen on haettavissa Genevejärvestä :)

Majapaikka vaihtuu taas

Kirjoittelen tässä nyt hieman jälkijunassa näitä aikaisempien päivien tapahtumia lähinnä, että itselle jää niistä jokin kirjallinen muisto, mutta lukekaahan ihmeessä tekin, joita kiinnostaa :)

Tiistaina aamulla oli aika luovuttaa Geneven hostellisänky seuraavalle matkalaiselle. Aamulla pakkasinkin tavarani kasaan ja siirsin ne päivähoitoon vanhempien hotellihuoneeseen. Vietimme aamupäivän nimittäin vielä Genevessä kasvitieteelliseen puutarhaan tutustuen.

Puutarha oli hieman erilainen, mihin olen muualla tutustunut. Siellä oli monin paikoin pystytetty sellaisia pieniä näyttelyitä, jotka esittelivät erilaisia tuotteita, joita kasveista tehdään. Yksi osasto esitteli lääkekasveja, toinen kosmetiikkakasveja. Lisäksi oli esillä erilaisa maustekasveja, vaatteiden materiaalikasveja ja paljon muuta. Harmi vaan, että kaikki infotekstit olivat vain ranskaksi. Olisi ollut kiva ymmärtää kunnolla, mistä on kysymys.

(Kuvassa oikealla Edelweiss, jota metsästin edellisellä reililläni. Nyt kukkia myytiin ihan kaupassakin ruukkukasveina.)

Iltapäivällä suuntasimme jälleen toiselle puolelle järveä. Tällä kertaa seuraavan majapaikkani läheisyyteen, Montreaux'hön, katsomaan Chateau de Chillon -linnaa. Linna on kuuluisa siitä, että Lord Byron kirjoitti siitä eräässä romaanissaan. Ja kaunis linnahan se olikin. Ihanasti järven rannalla.

Linnakierroksen jälkeen lähdin kirjautumaan melko lähellä sijaitsevaan hostelliin. Täällä on raivostuttava tapa, että hostellien respat ovat auki vain aikaisin aamulla ja myöhään illalla (ihan kuin olisin kirjoittanut tämän jo aiemminkin), joten tämänkin hostellin respa aukesi uudelleen vasta klo 17. Tällä kertaa kämppäkaverien saannissa ei juurikaan onnistanut. Minun neljän hengen dormissani oli selvän ikäjaottelun perusteella minun lisäkseni kaksi pappaa ja vanhempi nainen. Valitettavasti toinen papparaisista osoitti erikoista kyvykkyyttä kuorsaamisessa ja jos aivan ikkunan alta kulkeneet junat eivät olisi valvottaneet, niin papparaisen kuorsaus olisi sen kuitenkin tehnyt.

Freddie Mercury

Kuulin ennen Montreaux'hin menoani, että kaupungissa sijaitsee sekä Freddy Mercuryn että Mannerheimin patsaat. Etukäteen olinkin ajatellut asettaan keskiviikopäivän tavoitteeksi löytää molemmat patsaat. Valitettavasti tämä tavoite täyttyi jo tiistai-iltana, kun palasin saattamasta vanhempiani rautatieasemalle. Molemmat patsaat sijaitsivat aivan järven rannalla ja kotimatkani varrella. Itse asiassa äiti ja isäkin näkivät Mannerheimin patsaan, joka sijaitsi melko lähellä hostellia, mutta emme sitä silloin ohikulkiessamme huomanneet, se kun oli vain muistomerkki eikä suinkaan näköispatsas.

Mannerheimin patsas

Mannerheimin puisto

Iltakävely rautatieasemalta hostellille auringonlaskussa, vilkkaalla rantapromenaadilla oli ihana. Tyyni järvi, järven takana mystiset vuoret, rannalla ihania kukkaistutuksia... Vain kylmyys ja pimeän tulo ajoivat eteenpäin kohti majapaikkaa.

Viinilaakson punanahat

Tässä maanantaina aloittamaani tekstiä. Täydennän sitä tässä nyt hieman. Aika kuluu älyttömän nopeaa ja kun kaikkialta ei pääse nettiin, niin paljon mielenkiintoista jää kirjoittamatta ja unohtuukin helposti.

Tànààn olen tutustunut viinin viljelyyn. àiti ja isà tulivat eilen Geneveen ja samantien raahasin heidàt jàrven toiselle puolen Lavaux`n viinilaaksoon seikkailemaan.

Viinilaakso oli upea kohde (eipà juuri muunlaisia ole tàlle reissulle osunutkaan kuin hienoja kohteita ;) ). Se kuuluukin Unescon maailmanperintökohteisiin ja on varmasti paikkansa siellà ansainnut.

 

Kiipesimme ensin paikallisjunalla Chexbres`n kylààn ja làhdimme sieltà etenemààn hitaasti etukàteen suunniteltua reittià. Ohjeen mukaan matkan olisi pitànyt kestàà neljä tuntia, mutta jo alussa totesimme, että meidän tapauksessamme 15 minuuttia tarkoitta puolta tuntia. Meillà taisi mennà maisemien ihailussa ja kuvien ottamisessa aika reippaasti aikaa :) Emme siis olleet kuntoilemassa, vaan nauttimassa.

Olin jotenkin ohjeista ymmàrtànyt etukàteen, ettà reitin varrella olisi ollut jos jonkinlaista ravintolaa ja kahvilaa. Paikanpààllà kàvi kuitenkin ilmi, ettà nàin ei suinkaan ollut. (Varsinkin, kun oli vielä kansallinen lomapäivä.) Onneksi olimme sentààn àlynneet ottaa jonkin verran evàstà mukaan. Neljàn tunnin patikoinnin jàlkeen meidàn kuitenkin oli pakko luovuttaa ja etsià làheisestà kylàstà jokin ravintola. Paikallisten opastuksella sen ainokaisen sitten löysimmekin.

(Matkan varrelle osunut vesipiste. Tekstinä kutakuinkin: Se on hyvä mutta... ei se Chardonnayta ole.)

Harmillista oli, ettà kun saavuimme ravintolaan, tarjoilija ilmoitti, ettà kello on yli kaksi ja keittiö on juuri mennyt kiinni. Hetken mietittyààn hàn kuitenkin pààtti tarjota meille armopalan ja sanoi, ettà pitsaa saamme kuitenkin tilata. Onneksi siis saimme ruokaakin :)

Jotenkin tämä ensin tyrmääminen ja sitten kuitenkin hyväksyminen tuntuu kuuluvan paikalliseen kulttuuriin. YK:n päämajaan tutustuessamme yhdellä kurssilaisella oli matkalaukku mukana, koska hän oli suuntaamassa suoraa lentokentälle kierroksen jälkeen. Turvatarkastuksen miehet kävivät siinä jonossa levittelemässä käsiään, että ei ole heidän ongelmansa, mihin laukku viedään, kunhan ei tuoda sisälle, ja ei heillä ole mitään tietoa, onko lähellä jotakin säilytyspaikkaa. Siinä vaiheessa, kun pääsimme varsinaiseen turvatarkastukseen joitakin minuutteja myöhemmin, heille oli selvinnyt, että kappas, siinä turvatarkastuksen vieressähän on huone täynnä lukollisia kaappeja nimenomaan turistien laukkuja varten ;)

Vaelluspäivä alkoi pilvisesti, mutta muuttui puoliltapäivin aurinkoiseksi ja kuumaksi. Varjopaikkoja ei juuri ollut ja aurinkovoidepurkkia ryhdyttiin availemaan. Iltapäivällä huomasimmekin itse kukin olevamme enemmän tai vähemmän punakoita. Minulla punoitti vaihteeksi nenä, seuranani oli yksi punaniska ja toisella taas olkapäät alkoivat näyttää punaisilta. Mutta eiköhän näistäkin vaurioista selvitä.

Lopulta päätimme ruokailupaikassa, puolessa välissä ohjeistettua reittiä, että nyt riittää. Loppumatka olisi ilmeisesti ollut lähes pelkkää ylämäkeä eikä meistä enää ollut siihen. Onneksi ravintolan vieressä oli rautatieasema, josta pääsi kätevästi vain pienellä junanvaihdolla takaisin Geneveen.

Reitti oli hieno! Voin suositella :)

Làmmintà

Làmpimàt ilmat saapuivat viimein Geneveenkin. Tànààn tarkeni pitkàstà aikaa taas t-paidalla, kun viikolla vedin monena pàivànà ihan mielellàni pitkàhihaisen pààlle. Genevejàrven rannalla oli kivaa kàvellà auringonpaisteessa monen monen muun ihmisen kanssa ja nauttia jàrveltà tulevasta vilvoittavasta tuulesta.

Ajatukseni oli vielà eilen illalla, ettà làhtisin tànà aamuna kukonlaulun aikaan kohti keskustan hostellia. Tààllà kun hostellien respat tuntuvat jàrjestàen olevan auki vain aikaisin aamulla ja myöhààn illalla, noin karrikoiden. Lopulta kuitenkin aamulla uni voitti ja jàin viettàmààn leppoisaa pàivàà hiljaiseen Cerniin. Tànààn ja huomenna Sveitsissà nimittàin vietetààn helluntailomaa (heilan etsintà vaattii paljon aikaa...), joten ihmisten mààrà Cernissà oli aivan minimissààn. Pieni hengàhdyspàivà tuntui tekevàn hyvàà eli varmasti oikea pààtös olla sinkoilematta heti keskustaan.

Löysin tànààn aivan ihanan Geneven jàrven rannalta. Nàkymà oli mahtava: vuoria, purjeveneità, vesihiihtàjià jne.

 Jollakulla oli myös selvàsti ollut ylimààràistà energiaa aamun tai viimeyön aikana: rannalle (ja rautatieaseman katokseenkin) oli kannettu pianoja ilmeisesti kenen tahansa soitettavaksi. Oli mukava kuunnella taitavien ohikulkijoiden soittamia teoksia :)

Jàrven rannalla oli myös ilmeisesti YK:hon liittyen eri maista keràtty pilapiirrosnàyttely sananvapaudesta, rauhasta, ympàristöongelmista ja monesta muusta tàrkeàstà asiasta. Suurin osa kuvista oli onneksi ymmàrrettàvissà myös ilman niihin liittyvià tekstejà, joten minàkin pààsin niistà nauttimaan ja pohtimaan.

Seikkaillessani làheisessà puistossa eksyin vahingossa myös ilmaiseen kemianàyttelyyn. Kun nyt kerran fysiikka on jo purkissa opetuksen osalta, niin pitihàn sità sitten siirtyà kemiankin pariin ;) Sain nàyttelystà paljon kuvia opetusmateriaaliksi tai ainakin työvinkeiksi itselle.

Hostellielàmàni ei onneksi alkanut tàllàkààn kertaa 60 hengen dormista, vaan nàyttàisi siltà, ettà huonetovereita minulla on vain 5. Yksi siellà nukkui jo, kun puolitoista tuntia sitten saavuin hostellille. Ehkàpà itsekin vetàydyn vàhitellen yöpuulle. Huomenna on nimittàin luvassa rankkaa vaeltamista jàrven toisella rannalla.

Viimeiset kurssipäivät

Huh! Mitähän sitä teille oikein kertoisi, kun on taas monta päivää mennyt, etten ole ehtinyt mitään kirjoitella ja paljon kaikkea on kuitenkin tapahtunut.

Kurssi on nyt saatu ainakin pakettiin. Eilen kuulimme viimeiset luennot, joiden aiheina olivat Grid ja antimateria. Näimme myös "pullon", johon jokin aikaa sitten saatiin vangittua pieni määrä antimateriaa. Aika iso "pullo" se kyllä oli eikä lainkaan pullon näköinen, no näettehän sen linkkiin liitetystä kuvasta myös itse. Meille täällä kuitenkin puhuttiin pullosta.

Tässä muuten Cernin lemmikit häkissään :D

Olen kyllä ollut erittäin tyytyväinen ja iloinen kaikesta siitä tiedosta ja opetuksesta, jota olen täällä saanut. Paikka itsessään on mielenkiintoinen puhumattakaan koelaitteista, joita olemme päässeet näkemään, ja luennoista, jotka olemme kuulleet. Tiedän, että olemme päässeet moniin sellaisiin paikkoihin, joihin normaali vierailija ei pääse.

Moni asia meni aivan yli ymmärrykseni, mutta toisaalta jäi sellainen olo, että haluan tietää suurimmasta osasta niistä lisää. Fysiikan erilaiset teoriat ja filosofiset pohdinnat kuitenkin jättivät sellaisen olon, että liian syvälle siihen maailmaan en halua sukeltaa. Sen verran hörhöiltä, jos nyt suoraan sanotaan, jotkut niistä vaikuttivat..

Fysiikan oppimisen lisäksi olen oppinut paljon uusia asioita Genevestä, Sveitsistä ja sen lähiympäristöstä sekä varmasti monesta muustakin asiasta. Eilen perjantaina me kävimme iltapäivällä koko kurssiryhmän voimin tutustumassa YK:n päämajaan täällä Genevessä. Hieno paikka. Kun ei ole enää kovin monia kuninkaallisia, täytyy upeat linnat näemmä rakentaa tällaisille isoille organisaatioille.

Kierros oli kattava ja turvatoimet tiukkoja. Opas oli myös selvästi suunnannut kierroksen meille suomalaisille, sen verran monta Suomea koskevaa detaljeeta hän meille näytti ja kertoi.

Kierroksen jälkeen kävimme erään toisen kurssilaisen kanssa kiertelemässä hieman Geneven kaupunginosia. Löysimme kerrassaan mainon korttelin, jossa arkkitehti/arkkitehdit oli päästetty valloilleen. Tällaisia taloja oli hauskaa katsella. Hieman tosin mietittiin, mahtavatko olla yhtä hauskoja asua.. Lapsia alueella ainakin oli valtavasti leikkimässä pihoilla ja varmasti talot eivät ainakaan kahlitse heidän mielikuvitustaan.

Kaupungilla kierrellessä näimme myös keskelle katua järjestetyt korttelin grillijuhlat, alaosasta puretun talon, jonka yläkerroksissa vielä asuttiin, monta puistoa ja aivan samanlaista nuorisoa notkumassa kuin Suomessakin. Täytyy kuitenkin todeta, että onneksi oli mukana kaveri, jonka kanssa seikkailin, koska yksin en olisi välttämättä lähtenyt pikkukujille seikkailemaan, vaikka alueet ihan hyviltä ja rauhallisilta vaikuttivatkin.

Tänään suurin osa kurssilaisista suuntasi takaisin Suomeen. Meistä jäljelle jääneistä neljä päätti suunnata päiväksi Ranskan puolelle Chamonix'hin. Paikkakunta on kuuluisa siitä, että se sijaitsee Euroopan korkeimman kohdan, Mont Blancin juurella (ja järjestettiinhän siellä talviolympialaisetkin 1924). Miehet olivat hoitaneet eilisen aikana auton vuokrauksen ja minä vain hyppäsin tänään karttoineni heidän seuraansa. (Kiitos vaan Minna kartoista!!) Olin aikonut mennä Chamonix'hin muutenkin, vaikka ihan itsekseni, mutta tämä suunnitelma sopi paremmin kuin hyvin.

Päiväksi oli luvattu sadetta, mutta onneksi tämä ennustus ei sentään toteutunut. Pilvistä sen sijaan oli ja ylhäällä tietysti kylmääkin (-2°C). Onneksi olin kuitenkin osannut varautua reissuun välihousuilla ja hanskoilla ym. :) Ylhäällä näkymät olivat nimittäin mahtavat ja niistä oli kiva nauttia ilman palelua. Olimme paikoin pilvessä ja paikoin sen yläpuolella. Mont Blanc näyttäytyi vain ajoittain, mutta oli kyllä näkemisen arvoinen.

Hurjaa ajatella, että huippu on vielä noin kilometrin korkeammalla kuin mistä yllä oleva kuva on otettu. Mittasuhteita ei vain voi käsittää.

Ylhäällä oli myös paljon vuorikiipeilijöitä reissulle lähtemässä. Omalla vastuulla siellä toki seikkaillaan ja lähtöpisteessä tuotiinkin hyvin selkeästi esille, että tästä eteenpäin olet omillasi. Onneksi tässä ei tarvinnut kuitenkaan todistaa onnettomuutta:

Ylösmeno oli kyllä siinäkin mielessä jännää, että me itse asiassa kaikki aloimme kärsiä korkean ilmanalan aiheuttamista oireista. Ensinnäkin jo muutaman rappusen kiipeäminen siellä ylhäällä hengästytti ihan todella ja oli pakko puuskuttaa pitkän aikaa, että sai hengityksen tasaantumaan. Toinen oire oli maan keinuminen. Vuori ei varmasti heilunut mihinkään ja koska kahvilassa nautittu kaakaokaan ei heilunut mukissa, täytyi keinunnan olla päänsisäistä. Lisäksi kaikilla keinui eri tahtiin, joka sekin vahvistaa tilanteen. Kolmas oire, jonka huomasimme, oli ääreisverenkierron heikkeneminen. Sormenpäät alkoivat hieman sinertää ja muuttuivat paksuiksi möhkäleiksi.

Onneksi oireet pääosin helpottivat, kun palattiin takaisin alemmas. Päässä kyllä edelleen heittää..

Oli mielenkiintoista olla reissussa fyysikkoporukassa. Ylhäällä mietittiin mitä kummallisimpia fysiikan ongelmia muun muassa painovoimasta ja säteilystä. Teimmepä pienen kokeenkin tyhjällä muovipullolla ja aiheutimme riemua kanssamatkustajille, ja ehkä oppilaillekin tulevaisuudessa :) Kas tästä se lähti:

Chamonix'n kylä oli itsessään myös näkemisen arvoinen. Ihana, pieni, kodikas, varmasti turismilla pitkälti elävä kylä laaksossa, jonka läpi virtasi joki. Suosittelen kyllä kaikille. Maistoin siellä elämäni ensimmäisen kerran Raclettea ja sulattelen sitä varmasti vielä pitkään ;) Hyvää oli sekin :)

Mielenkiintoista oli muuten, että mennessä Chamonix'hin ajoimme pääosin vaakasuoraa tietä, mutta takaisin tullessa matka oli pelkkää alamäkeä.  Takaisin tullessa tie oli myös serpentiiniä, mutta mennessä ei. Miten se voi olla mahdollista? Kertokaapa te ;)

Muutamia huomioita vielä yleisesti ennen kuin ryhdyn pakkaamaan tavaroita ja nukkumaan:
- Ensinnäkin täällä myydään Tobleronemunkkeja. En ole vielä maistanut, mutta tarkoitus olisi. Paljon muutakin mielenkiintoista on kyllä vielä maistamatta :D
- Cernissä ei juuri muunlaisia koneita näe kuin Mäkkejä. Mielenkiintoista olisi tietää, onko kyse vain muodista vai onko siinä muitakin perusteluita.
- Täällä on ihan hirvittävän paljon CD-autoja eli siis diplomaattiautoja. Kuulin, että Cernissä riittävän korkealla hierarkiassa olevat henkilöt saavat itselleen diplomaattioikeudet ja autoonsa tuon tunnuksen CD. Lisäksi YK:n pihalla parkissa olleista autoista havaitsin vain yhden, jossa ei ollut CD-tunnusta. Niistä autoista voi kuulema myös numeroinnin perusteella päätellä, kuinka korkealla hierarkiassa autoa ajava henkilö on.

Nyt on kuitenkin pakkaamisen vuoro. Siirryn huomenna hostellimajoitukseen kaupungille ja tavarat pitää siis tietenkin siirtää uuteen paikkaan. En ole ollenkaan varma, että kaikki mahtuu enää laukkuihini, sen verran paljon materiaalia kurssilta saatiin..

Huomisesta lähtien olen sitten myös jälleen muiden nettiyhteyksien varassa, eli katsotaan milloin pääsen seuraavan kerran itsestäni ilmoittamaan. Palailen kuitenkin taas asiaan, kun pystyn.