lauantai 2. heinäkuuta 2011

Matka jatkuu

Keskiviikkona matkan oli jatkuttava eteenpäin. Olisin halunnut lähteä Pariisiin tai Strasbourgiin, mutta molemmat paikat olivat aivan loppuun varattuja. Samoin olivat monet muutkin kaupungit, joista yritin majoitusta löytää. Onneksi Baselista löytyi vielä yksi vapaa sänky.

Olin ajatellut jääväni aamuksi vielä tuulettamaan vaatteitani, mutta taivaalta satoi kaatamalla vettä eli se suunnitelma kariutui. Aamu alkoi kuitenkin loistavasti vaihdettuani sänkyä ja petivaatteita, pakattuani kaikki tavarani muovipusseihin yön ajaksi ja nukuttuani hostellin omistajalta laitatuissa vaatteissa, en löytänyt yhtään uutta paukamaa kehostani herätessäni :)

Baselissakin satoi enkä oikeastaan ehtinyt kaupunkiin hirveästi tutustua. Sen sijaan hankin itselleni uuden repun ja kengät (niissä toisissa kun oli niitä ötököitä) sekä lähetin puoli omaisuuttani postitse äidille Suomeen (vanhemmilla kun on iso pakastin ja sauna, joiden voimin luteet toivottavasti nujerretaan).

Yöksi pakkasin tavarat taas muovipusseihin ja nukuin rautatieasemalta ostamassani pinkissä ja aivan liian pienessä T-paidassa. Onneksi ei ollut sentään sekadormi, jossa nukuin. Nytkin jo hävetti riittävästi :D

Baselista en siis hirveästi pysty kertomaan, mutta rauhallinen hostelli siellä oli ja ilmainen nettiyhteys sekä pari konetta aulassa. Pystyin siis tekemään loppumatkan hostellivaraukset kuntoon ja ilmoittamaan ystävilleni melko tarkat tuloajat kuhunkin kaupunkiin. Nyt matka jatkuu muille maille vierahille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Nyt on tilaisuus kommentoida juttujani. Jätä siis puumerkkisi.